Ilmaisuissa kannattaa olla tarkka. Vielä parempaa, jos asiat voidaan esittää hyvin yksinkertaisesti. Sanat hämäävät helposti ja tarkat ilmaisut eivät välttämättä pidä sisällään täsmällisiä asioita tai estä epäloogisuuksilta.
Kaikki toiminta on ihmisten aikaansaamaa. Mitään ei tapahdu ilman yksilöitä. Voimme toimia yksin tai yhdessä. Lataamme paljon odotuksia ja oletuksia joihinkin sanoihin. Julkinen sektori on yksi niistä. Kun vetoamme julkiseen valtaan tai palveluun, yhdistyy siihen helposti hyväntahtoisuuden, objektiivisuuden ja oikeudenmukaisuuden leima. Päinvastaisesti käy, kun puhutaan yksityisestä sektorista.
Kuitenkin molempien sanojen takana toimii ainoastaan ihan samanlaisia ihmisiä. Joissain tapauksissa jopa aivan samoja yksilöitä. Muuttuvatko nämä yksilöt julkisen sektorin yhteydessä perusluonteeltaan toiseksi kuin yksityisellä puolella toimiessaan? Tuskin. Silti meillä tuntuu olevan vahva usko julkisen vallan suurempaan viisauteen ja osaamiseen. Esimerkiksi terveydenhuollon palvelut ovat monelle kynnyskysymys ja herkkä asia: yksilöt eivät pysty toimimaan yhtä hyvin tai hyveellisesti yksityisesti kuin julkisella puolella.
Näiden kahden sektorin välillä on kuitenkin merkittävä ero. Julkinen valta rahoittaa toimintansa erillään asiakkaastaan. Se pyytää rahat yhtäältä ja toteuttaa palveluja toisaalla. Näiden kahden välinen kytkös ei ole ilmiselvä. Yksityinen sektori perustuu vapaaehtoiseen kanssakäymiseen, jossa toimeentulo on suoraan sidottu asiakassuhteeseen. Ilman asiakasta ei ole myöskään palveluita pidemmällä aikavälillä. Tämä ohjaa luonnollisesti kuuntelemaan asiakasta ja mukautumaan kysyntään. Jatkuva innovointi ja muutos ovat elinehtoja.
Julkinen valta ei ole pakotettu kuuntelemaan asiakastaan. Se ottaa rahat verovaroin sanelupolitiikalla ja usein uudistuu vain pakon edessä. Palveluiden kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta ei ole aina myöskään takeita. Alihinnoiteltu tai ns. ilmainen palvelu tulee aina kohtaamaan tarjontaa suuremman kysynnän. Vapaaehtoisen vaihdannan puolella harvoin törmätään säännöstelyyn tai niukkuuteen. Julkisten palveluiden osalta tämä on arkea.
Itse asiassa eikös asian pitäisi olla juuri toisin päin: epäilyksien pitäisi herätä, kun palvelua ei voida tarjota kuin pakottamalla, yksipuolisella sanelupolitiikalla tai myöntämällä lupia tai lisenssejä? Kenen etua pyritään suojelemaan, kun palveluiden kuluttajan ei anneta tehdä valintaa oman harkintansa perusteella? Suomessa pyritään suojelemaan ja turvaamaan monien etuja, mutta kukaan ei taida oikeasti olla kiinnostunut kuluttajasta. Pidetään parempana tehdä päätökset hänen puolestaan.
No Comments