Liike-elämässä sekä yhteiskunnassa yleisemminkin on vallalla oletus kamppailusta yksilöiden tai yritysten välillä, jossa on pelkästään voittajia ja häviäjiä. Kyseessä on siis nollasummapeli, joka polarisoi tilanteen sekä luo negatiivisen asetelman osapuolten välille. Voittaja saavuttaa lisää hyvinvointia ja häviäjälle jää luu kouraan. Yksilöiden kesken sama asia ilmenee kateutena ja vaatimuksina jakaa yhteisön resurssit ihmisten tarpeiden mukaan eikä yksilöiden omien panosten suhteessa (tai antaa kaikkien yksinkertaisesti huolehtia vain omista asioistaan).
Resurssien jakamisen tarve ilmenee ainoastaan tilanteessa, jossa jotain on ensin tuotettu, kerätty yhteen ja tämän jälkeen tämä tuotos pyritään jakamaan uudelleen. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa ei ilmene jakamista. Kaikki toimivat keskenään vapaasta tahdosta ja omien tarpeidensa mukaisesti ilman välikäsiä tai kolmansia osapuolia. Tällöin ei myöskään ole voittajia tai häviäjiä, ainoastaan voittajia (win-win), sillä ilman vapaata tahdonilmaisua osapuolten välillä ei tapahdu mitään. Vain siinä tilanteessa, että kaikki (tai molemmat) osapuolet ovat tyytyväisiä ja jokainen (kumpikin) osapuoli antaa suostumuksensa niin syntyy sopimus ja tilanne, jossa kaikki voittavat. Tähän perustuu vapaa yhteiskunta ja sen seurauksena kaikkien hyvinvointi lisääntyy yhteisen kanssakäymisen kautta ilman kenenkään osapuolen uhraamista muiden tarpeiden puolesta.
Jakamisen kysymys nousee siis esiin vain, kun jotain on ensin tuotettu ja tämä pyritään jakamaan uudelleen jonkun muun kuin alkuperäisen tuottajan toimesta. Verotus on tästä hyvä esimerkki. Ensin jonkun täytyy tuottaa (luoda) jotain, joka sen jälkeen pakkotoimin pidätetään kolmannelle taholle joka jakaa sen haluamallaan tavalla ilman veronmaksajan vaikutusvaltaa tai panosta asiaan. Näin ollen resurssien jakamisen ongelma on täysin keinotekoinen ja perustuu voiman käyttöön tai sillä uhkaamiseen. Tilanteen voi ilmaista myös seuraavasti: vasta varastamisen jälkeen syntyy ongelma, miten saalis jaetaan. Ilman varkautta ei ole myöskään jakamisen ongelmaa.
Minulta pois -tilanne syntyy siis jakotilanteessa, jossa resursseja on rajallinen määrä ja jakamisperusteet ovat kaikki yhtä mielivaltaisia vain mielikuvituksen ollessa rajana, sillä lopultahan kaikki potentiaaliset vastaanottajat ovat yhtä vähän oikeutettuja resursseihin alkuperäistä omistajaa (tuottajaa) lukuunottamatta. Häviäjä on jo selvinnyt, ja jakamisen kilpailussa on kyse enää voittajan määrittämisestä. Erona aikaisempaan tilanteeseen jossa kaikki toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta ja näin ollen myös hyötyivät kanssakäymisestä jakamisen tilanne ei lisää yhteisön hyvinvointia, vaan on itse asiassa tuhoavaa toimintaa. Jakaminen ei luo mitään lisää, se ainoastaan kuluttaa jo tuotettuja voimavaroja. Tämän lisäksi se myös uhraa kaikkein hyödyllisimmän osapuolen (tuottajan) ja laittaa tämän kärsimään tilanteesta kaikkein eniten. Hänen hyvinvointinsa uhrataan muiden hyväksi, jotka eivät ole itse tuottaneet mitään vaan päinvastoin toimivat parasiitin tavoin.
Jakomalli synnyttää siis automaattisesti tilanteen, jossa on voittajia sekä häviäjiä. Sen lisäksi se myös aikaansaa kilpailutilanteen, jossa jaettavista resursseista syntyy kilpailu mahdollisten osapuolten kesken. Toimintamallin astuttua käytäntöön on kaikkien edun mukaista pyrkiä vaatimaan mahdollisimman suuri osa jaettavista resursseista itselleen, ja tämä koskee myös niitä jotka ovat joutuneet alkuperäisiksi häviäjiksi eli ne joilta resurssit on otettu jaettavaksi. On myös helposti nähtävissä, miten yhteiskunnan suuntaa muuttuu jatkossa enemmän resursseja jakavaan toimintaan lisää hyvinvointia luovan uuden tuottamisen sijaan. Kannustinrakenteet keskittyvät enemmän jakamiseen ja sen tukemiseen sekä suurimmat rangaistukset kohdistuvat tuottavaan toimintaan eli yhteiskunnan luovimpaan ja kyvykkäimpään osaan. Näin ollen ei ole ihme, jos uudet innovaatiot ja elintasoa parantava luova (tuottava) toiminta siirtyy sinne missä sitä enemmän arvostetaan. Jakomalliin perustuva yhteiskunta palkitsee darvinismin mukaisesti yksilöitä, jotka menestyvät resurssien jakopelissä joka on erityyppistä toimintaa kuin tuottava ja luova toiminta. Valitettavasti lopputuloksena saattaa syntyä tilanne, jossa jakamisen taidot ovat jalostuneet huippuunsa, mutta ei löydy enää jaettavaa tuottajien vähyyden vuoksi. Loiset tuhoavat isäntänsä.
Lisää aiheesta (englanniksi):
The Nature of Distribution Under Liberalism and Socialism by Ludwig von Mises
Introduction: Government Revenues and Expenditures by Murray Rothbard
Capitalism versus Socialism by Ludwig von Mises
Binary Intervention: Government Expenditure by Murray Rothbard
The Philosophy of Confiscation by Ludwig von Mises
Sweden: Poorer Than You Think by William Anderson
No Comments