Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa pidetään yleisesti hyvänä pyrkimyksenä ilman että sitä tarkemmin määritetään. Yksinkertaisesti oletetaan yhdenvertaisuuden olevan korkea moraalinen tavoite ja päämäärä. Kuitenkin yhdenvertaisuuden tarkempi tarkastelu osoittaa tilanteen olevan täysin päinvastainen. Yhdenvertaisuus käsitteenä on irrotettu sen alkuperäisestä asiayhteydestä ja näin ollen sitä käytetään tilanteissa, joissa de facto lopputulema on jotain muuta kuin tavoittelemisen arvoinen.

Yhdenmukaisuus rinnastaa kaksi tai useampaa kohdetta toisiinsa ja vertaa näitä keskenään. Ainoastaan tilanteessa jossa kohteet ovat identtiset voidaan todeta näiden olevan yhtenevät. Ne ovat samanlaisia ilman omaa yksilöllistä leimaa tai erilaisuutta. Yhdenvertaisuus pyrkii siis poistamaan erilaisuuden ja yksilöllisyyden. Tosin tämä verhotaan puhumalla tasa-arvosta eikä erilaisuuden poistamisesta.

Kuitenkin tutkimalla ympäristöämme ja etenkin luontoa on helppo huomata, että yksilöllisyys on vallitseva tila—ei yhdenmukaisuus. Luonto ei toista itseään, se luo uutta. Jokainen lumihiutale, puun lehti, kasvi, kukka tai puu ovat erilaisia. Sama pätee eläimiin sekä myös ihmisiin. Olemme kaikki erilaisia omine erityispiirteinemme. Erilaisuus on luonnollista, ja samanlaisuus näin ollen keinotekoista, luonnotonta.

Ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia vapaudessaan suhteessa toisiinsa. Toisin sanoen jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä ja vapaus toimia parhaan kykynsä ja ymmärryksenä mukaan ilman että kukaan toinen ihminen voi rajata yksilön omaa ilmaisua kunhan tämä ei loukkaa kenenkään muun vastaava oikeutta. Tämä on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo asiayhteydessä, jossa se yleensä alkuperäisesti tunnistetaan. Kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet ja vapaus omaan elämään omien kykyjensä ja olosuhteidensa mukaisesti. Tämä ei siis tarkoita yhdenvertaisuutta suhteessa erilaisiin kykyihin, olosuhteisiin tai toiminnan tuloksiin. Tällöinhän vapauden periaate ei toteudu sillä erilaisuuden poistaminen väistämättä tarkoittaa jonkun esimerkiksi rumemman, vähempilahjaisen tai laiskemman ‘korjaamista’ kauniimman, lahjakkaamman tai ahkeramman tasolle(tosin yleensähän tämä esitetään jostain syystä toisinpäin).

Yhteiskunnallisessa keskustelussa yhdenvertaisuus on yleensä yksipuolista. Pyritään saavuttamaan tilanne, jossa erilaisten yksilöiden asemaa tai olosuhteita halutaan parantaa suuntaan, jossa lahjakkaampaa, varakkaampaa tai muuten menestyvämpää yksilöä pyritään syyllistämään omasta olemassaolostaan tai oman toimintansa tuloksista. Yhdenvertaisuus verhotaan moraaliseen vaateeseen, jossa erilaisuutta pidetään sosiaalisesti luonnottomana tilana joka tulee korjata keinotekoisesti ja pakkokeinoin uhraamalla yksiköiden vapaus omaan elämäänsä ja sen tuloksiin.

Nykyisellään köyhyyttä, laiskuutta ja tyhmyyttä pidetään arvoina sinänsä, jotka vaativat korjaustoimenpiteitä kolmansien osapuolten toimesta (ts. yleensä julkisen vallan), ilman yksilön omaa vastuuta toimistaan. Ratkaisuna näihin pidetään soveliaana kompensaatiovaadetta yksilöiltä, jotka ovat vastakkaisessa tai suhteellisesti ‘paremmassa’ vertailutilanteessa. Mutta kuinka yhdenvertaisuus voi toteutua käytännössä, jos pelkästään toista osapuolta suositaan? Mihin ja etenkin kenen arvoihin ja moraaliin perustuu tällainen ulkopuolinen arvomääritys ja pakkovallan käyttö yksilöiden omaan elämää ja omaisuutta kohtaan? Kuka määrittää mikä on normaalia, soveliasta, liian paljon tai liian vähän ja suhteessa mihin?

Yhdenvertaisuuden käsitteeseen liitetään useasti oletus samoista arvoista, elämäntavasta ja toimintamalleista. Sillä miten voidaan suorittaa yksilöiden välistä vertailua ellei ole yhtäläistä vertailuasteikkoa? Luonnontieteissä asioita voidaan mitata, koska niissä tutkitaan luonnossa ilmeneviä asioita. Tämä objektiivisuus ei kuitenkaan toteudu ihmisten osalta, jokaisen yksilön kokiessa ja toimiessa vapaan tahtonsa mukaisesti ja kokiessa elämänsä subjektiivisesti. Ulkopuolisen määrittämät arvostukset ovat kaikki yhtä mielivaltaisia yksilön kannalta. Vielä absurdimmaksi tilanne tulee kun pyritään asettamaan yhteisiä objektiivisia määritelmiä yksilöiden välille. Tämä on kuitenkin todellisuus aina kun yhdenvertaisuuden vaade esitetään. Harvoin vain kukaan kyseenalaistaa oletuksia ja esittää kysymyksen: verrattuna mihin ja kenenkä oletuksiin perustuen?

Pakkoon eli väkivaltaan tai voimankäytöllä uhkaamiseen perustuva yhdenvertaisuus, jota muun muassa valtiovalta kansalaisiaan kohtaan harjoittaa, ilmentää juuri niitä toimintaperiaatteita ja arvoja, jotka eivät kuulu yksilöiden vapauteen ja yhdenvertaisuuteen—ne kuuluvat ainoastaan keinotekoiseen ja luonnottomaan maailmaan.

Lisää aiheesta (englanniksi):

On Equality and Inequality by Ludwig von Mises
Freedom, Inequality, Primitivism and the Division of Labor by Murray N. Rothbard
Equality: The Unknown Ideal by Roderick Long