Vastavalmistuneen tai opiskelijan kannattaa pohtia hetki vastuullisuutta. Sillä voi olla hyvin merkittävä vaikutus omaan hyvinvointiin ja vaihtoehtoihin.
Vastuullinen henkilö pyrkii huolehtimaan itsestään. Hän pyrkii varautumaan tulevaan ja omasta elämästään myös jatkossa. Tähän liittyy olennaisesti myös omasta taloudesta huolehtiminen.
Holtittomuus on vastuullisuuden vastakohta. Sitä kuvaa hyvin Suomen julkisen sektorin nykytila. Valtion syömävelka on kasvanut lyhyellä tähtäimellä hurjasti ilman loppua tai näkymää paremmasta. Samalla julkisen sektorin kulut kasvavat samaa rataa. Nyt ne ovat jo lähes 60% bruttokansantuotteesta.
Trendikäyrät ovat myös Suomea vastaan. Väestö ikääntyy, eläke- ja sosiaalimenot kasvavat, väestöpohja kapenee ja huoltosuhde heikkenee. Yhteenvetona tämä tarkoittaa, että nyt työelämään siirtyvät sukupolvet maksavat raskaan taakan aikaisempien sukupolvien hyvinvoinnista ja voivat odottaa hyvin vähän itselleen vastineena.
Vastuullisuuteen kuuluu keskittyä asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Olosuhteisiin ja ympäristön määrittämiin asioihin pitää taas sopeutua tai pyrkiä muuttamaan niitä. Yksilön näkökulmasta tämä tarkoittaa yleensä hakeutumista elinoloihin, jotka tukevat omaa elämäntilannetta.
Suomessa nuori kohtaa tällä hetkellä huonosti toimivat työmarkkinat, lähes Euroopan heikoimman ostovoiman, korkean veroasteen sekä velkaantuneen julkisen sektorin, joka vaatii yhä enemmän työssä käyviltä ja tulee tarjoamaan yhä vähemmän vastineena.
Kotimainen eläkejärjestelmä on hyvä esimerkki etuuspohjaisesta hyvinvointivaltiosta. Eläke on etuus siinä missä mikä tahansa muukin poliittisen päätöksenteon alainen tulonsiirto. Sitä voidaan muuttaa koska tahansa ja tullaankin muuttamaan vuosien mittaa kulloistenkin tilanteiden ja poliittisten mielenliikkeiden mukaan.
Voiko vastuullinen ihminen jättäytyä toisten ihmisten mielivallan varaan asiassa, joka koskettaa hänen tulevaa toimeentuloansa eläkeiässä? Luotatko päättäjien hyvätahtoisuuteen siinä kuinka paljon, milloin, millä ehdoin, missä määrin, millä veroasteella ja missä iässä pääset nauttimaan etuudesta, josta sinua on raskaasti verotettu vuosikymmeniä?
Ellet tunne oloasi mukavaksi, joudut harkitsemaan muita vaihtoehtoja. Tällöin tulee mieleen pyrkiä säästämään nettotuloista riittävä varallisuus, josta voi nauttia ja jonka varaan voi laskea eläkeiässä. Eli tällöin täytyisi maksaa kahteen kertaa oma eläke. Tämä on erityisen raskas taakka heikon ostovoiman ja korkean kokonaisveroasteen takia, sillä säästäminen onnistuu vain nettotuloista.
Toinen vaihtoehto on lähteä maasta ja hakeutua elinympäristöön, jossa yksityinen säästäminen onnistuu. Ehkäpä jopa julkisen eläkejärjestelmän avulla. Toisin sanoen järjestelmässä, jossa yksilö tosiasiallisesti kartuttaa omaa varallisuuttaan ja hallinnoi sitä. Omaisuudella ja etuudella on merkittävä ero – kuka hallitsee ja päättää?
Vastuulliselle henkilölle herää myös kysymys asian eettisestä puolesta. Onko edes moraalisesti oikein jäädä nykyiseen järjestelmään? Tilanteestahan seuraa holtittomuutta, jossa yksilön oma vastuullisuus on ulkoistettu mielivaltaisille päätöksentekijöille tulevaisuudessa. Silti myös vanhuusiässä tulisi pystyä huolehtimaan itsestä ja lähimmäisistä.
Suuret ikäluokat ovat huolehtineet omista etuuksistaan. Onko nyt nuorten vuoro?
Kirjoitus osuu naulan kantaan. Kollektiivinen yhteiskuntajärjestelmämme ottaa, ainakin kuvitteellisesti, riskimme harteilleen, vaikka sen tarjoamat ratkaisut eivät vastaisi näkemystämme hyvästä tai edes kohtuullisesta ongelmanratkaisusta.
Valtava julkinen kulutus vetää puoleensa heitä, joiden näkemyksen mukaan vastuullisuus viittaa oletettuun velvollisuuteen kannatella harteillamme kaikkien muidenkin hyvinvointia, pystymme siihen tai emme. Näin ollen, julkisen sektorin suuri kulutus luo heille turvallisuuden tunnetta.
Toisen näkemyksen mukaan vastuullisuus tarkoittaa omista tavoitteista ja tekojen seurauksista vastaamista—kausaliteetin kunnioittamista. Se tarkoittaa, että on asetettava omat tavoitteet ja työskenneltävä ne saavuttaakseen, sen sijaan että antaisi asioiden vain tapahtua, nojautuen yhteiskunnan ratkaisuihin—havahtuen minimaaliseen eläkkeeseen tai milloin mihinkin poliitiikan ratkaisuun. Implikaationa seuraa, että jos haluaa turvata oman elämänsä ja hyvinvointinsa eläkeikään saakka, on sitä suunniteltava itse. Tällaista vastuullista henkilöä pienet nettotulot, matala ostovoima ja velkaantunut julkinen sektori ei luonnollisesti houkuttele, vaikka juuri heitä Suomi tarvitsisi. Heille valtio, jonka julkisen sektorin kulutus on hillitympää, luo turvallisuuden tunnetta—mahdollisuutta ottaa ohjakset, eli vastuun, omasta elämästään.
Kannattaa myös tsekata Juhani Kähärän kirjoitus tältä päivältä ja laskelma eläkemaksuista: http://juhanikhr.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176864-elake-ei-ole-siirrettya-palkkaa