Elämää hyvinvointivaltiossa vaikuttaa kannen perusteella hyvin synkältä. Sisältö on kuitenkin aivan jotain muuta. Henri Heikkisen ja Antti Vesalan yhteisprojekti on tuottanut tiukkaa tekstiä, joka tuskin jättää lukijaansa kylmäksi. Vihastuttaa se kuitenkin voi.
Tekijöiden ajatuksena on tarkastella asioita hiukan eri näkökulmasta kuin on totuttu. Itsestään selvinä pidetyt asiat eivät välttämättä ole niitä tarkemmin tarkasteltuna. Parhaimmillaan farssin ainekset ovat olleet kaiken aikaa silmiemme edessä, mutta emme huomaa niitä ilman kirjoittajien terävää argumentaatiota.
Aihepiirejä on laidasta laitaan maahanmuuttajista tasa-arvoon ja euro-kriisiin. Kirjoitustyyli on kärjistävä ja paikoin epäsovinnainen. Nämä tuovat tekstiin sujuvuutta ja väriä. Henri Heikkisen blogikirjoitukset ovat keränneet laajaa huomiota vuosien varrella ja nyt näistä on koottu parhaat palat yksiin kansiin.
Kirja jatkaa selkeästi 1800-luvun retoriikan mestarin Frédéric Bastiatin jalanjäljissä. Bastiat oli tunnettu kyvystään osoittaa väitteiden ja hokemien todellinen luonne viemälle ne naurettavaan loppuunsa saakka.
Keisarilla ei taida usein olla vaatteita ainakaan politiikan saralla. Tekijät esimerkiksi opastavat, että kun näet seuraavan kerran poliittisen iskulauseen tai vaalilupauksen, käännä se ympäri ja mieti lupaako joku jotain täysin vastakkaista – vaikka ”työtä ja hyvinvointia” -sloganin tapauksessa.
Tekijöiden motiivina on selvästi toimia unilukkarina tökkimällä hyvinvointiyhteiskunnan epäkohtiin ja herättelemällä kriittistä keskustelua osittain jopa edelleen tabuina pidettävistä asioista. Ja miksi kirja voi vihastuttaa? Tekijät haastavat lukijan osoittamaan heidän kantansa vääriksi.
