Eamonn Butler kokoaa yhteen julkisen valinnan teorian päälinjoja ja esittää sen merkittävimpiä päätelmiä. Teoria tuo taloustieteen menetelmät politiikan ja julkishallinnon arvioimiseen.
Suomessa vähemmälle huomiolle jäänyt julkisen valinnan teoria on viime vuosisadalla tuonut merkittäviä työkaluja demokraattiseen päätöksentekoon ja yhteisten asioiden hoitoon. Aiheesta on myös myönnetty Nobel-palkintoja. Eräs merkittävistä huomioista on, että oman edun tavoittelu ei ole mitenkään vierasta julkisella puolella.
Virkamiehet ja poliitikot pyrkivät edistämään omia etujaan ja toimimaan tavoilla, jotka suoranaisesti hyödyttävät heitä. Äänestäjät eivät ole tästä käyttäytymisestä yhtään sen kauempana, vaan pyrkivät mahdollisimman pienellä vaivalla optimoimaan omat tavoitteensa.
Teoksen esipuheessa Helsingin yliopiston professori Vesa Kanniainen nostaa esiin esimerkkejä vahvasta kotimaisesta edunvalvonnasta, jonka edut koituvat suljetun piirin hyödyksi kaikkien muiden kustannuksella. Osansa saavat niin Ahvenanmaan erityisoikeudet kuin ay-liike ja maatalouden ylituotanto muutamina esimerkkeinä.
Suomalaistaustainen William Niskanen esitti aikanaan, että virkamiesten taipumuksena on lisätä oman hallinnonalansa budjettia, työtehtäviä ja siten omaa vaikutusvaltaansa. Tämä on suorassa ristiriidassa käsityksen kanssa, että virkamiehet ovat objektiivisia yleisen edun ajajia ja puolueettomia asioiden käsittelijöitä.
Butlerin yleisteos muistuttaa monista tarkoitusperistä ja siitä, ettei ole olemassa jotain yhtä ja ainoata ”yleistä etua”. Lehmänkaupat, edunvalvonta, äänten kalastelu ja henkilökohtaiset pyrkimykset ovat jokapäiväistä ja siten yhteiskunnallisten pelisääntöjen ja poliittisten instituutioiden rakenteella on merkittävä rooli julkisessa päätöksenteossa.
Lainsäätäjiä ja virkamiehiäkin tulee kontrolloida. Viime aikaiset paljastukset laajamittaisesta valtiollisesta urkinnasta muistuttavat osaltaan läpinäkyvyyden ja jatkuvan valppauden tärkeydestä.
