Avaus jäähyväisverosta kuvaa hyvin nykyistä tilannetta. Kasvavaa vajetta ja heikkenevää veropohjaa tilkitään kovenevilla otteilla. Jokainen lisäeuro veroihin on myös automaattisesti yksi tippa lisää kuvitteelliseen ämpäriin.
Jossain vaiheessa se yksi tippa on liikaa. Siitä ei kuulu meteliä tai loisketta. Ämpärin haltija vain kääntää saavin nurin tai kantaa sen mennessään ulkomaille. Jokaisella on jossain raja, jonka jälkeen on ”ihan sama”. Hinta/laatu –suhde ei ole enää kohdallaan.
Ensin lähtevät kyvykkäimmät. Jossain vaiheessa on vuorossa myös ne, joille asia on vaikea ja kiusallinen, mutta ämpäri on vain täyttynyt. Varmaa on kuitenkin, että ne joilla on markkina-arvoa ovat etujoukoissa. Jäljelle jäävät ne, joilla on vähemmän vaihtoehtoja. Pääosin siis nettosaajat. Niitähän taitaa olla tosin jo enemmistö kansasta.
Tulee se vetävän käteen myös meilläkin jossain vaiheessa. Aikaa siihen voi mennä, mutta kerran menetettyä luottamusta on vaikea ansaita takaisin. Suomella näyttäisi vielä olevan varaa menettää tuotteliaita ja työllistäviä nettoveronmaksajia. Tulevatko he myöhemmin takaisin, jos olosuhteet ovat parantuneet? Epäilen, että menetämme muutaman sukupolven, jotka luovat yrityksiä ja innovaatioita hedelmällisemmässä ympäristössä. Heille löytyy ottajia.
Verotusideat vaikuttavat menevän jo hiukan epätoivoisen luovuuden puolelle. Tuskin kukaan edes himoverottaja lähtee esittämään laajaa kansan oikeustajua tai paheksuntaa herättävää aloitetta, jos helpompia ja vähemmän huomiota herättäviä tapoja on vielä käyttämättä.
Laatua edullisesti
Mitä on siis jäljellä? Se kaikkein kitkerin kalkki. Joudutaan oikeisiin töihin. Tässä ilmainen vaaliteema, jos olet vielä omaasi vailla: laatua edullisesti. Tätä voi myös kutsua Lidl-strategiaksi.
Lidl-saloihin perehtymättömälle avattakoon tämä julkinen salaisuus, jonka ketjun rantautumisen jälkeen oivalsivat ensin kaksi täysin erilaista kohderyhmää (tarinan todenperäisyydestä en tiedä, mutta viihdearvo on riittävä) tiukalla budjetilla toimeen tulleet sekä luksusautoilla ajaneet. Mikä heitä yhdisti? Hintatietoisuus. Ei siis halvan perässä juokseminen, vaan laadun tunnistaminen.
Veroruuvin kiristämiselle on vaihtoehto. Se on tosin ehkä se viimeisin vaihtoehto, johon virkamies ei ryhdy kuin täydessä paniikissa. Panostetaan julkisen sektorin palveluiden laatuun niin paljon, että hinta/laatu –suhde on merkittävästi verrokkimaita parempi. Suomeksi tämä siis tarkoittaa, että merkittävästi pienemmällä verotuksella (ja huijata ei siis saa jälkiverotuksella = lisävelanotolla) tuotetaan yhtä paljon tai enemmän korkealaatuisia julkisia palveluita.
Jokainen voi käydä itse toteamassa laatua edullisesti strategian käytännössä. Kävele lähimpään Lidl-myymälään ja tarkastele vaikka hedelmä ja vihannes -osastoa. Lienee Suomen paras hinta/laatu –suhteessaan.
Laatua edullisesti ei tule ilmaiseksi. Se tarkoittaa, että nykyisistä toimintamalleista joudutaan ainakin osittain luopumaan. Edessä voi olla myös syvällisempi kyseenalaistaminen ja itsetutkiskelu monen julkisen toiminnon tarpeellisuudesta ja päämääristä. Uudessa-Seelannissa vastaava harjoitus käytiin 80-luvun alkupuolella:
Kun aloimme tehdä työtä tämän prosessin kautta, kysyimme myös eräitä perustavanlaatuisia kysymyksiä hallintoelimistä. Ensimmäinen kysymys oli “Mitä te teette?” Toinen kysymys kuului “Mitä teidän pitäisi tehdä?” Vastauksiin perustuen sanoimme sitten “Lopettakaa se, mitä teidän ei pitäisikään tehdä.” – eli jos teette jotain, mikä ei selvästi kuulu valtion tehtäviin, lopettakaa se. Sitten kysyimme viimeisen kysymyksen: “Kenen tulisi maksaa tästä – veronmaksajan, käyttäjän, kuluttajan vai teollisuuden?” Kysyimme tätä koska monissa tapauksissa veronmaksajat tukivat asioita, jotka eivät heitä itseään hyödyttäneet. Ja jos otamme palveluiden kustannukset pois niiden varsinaisilta kuluttajilta ja käyttäjiltä, kannustamme ylikäyttöä ja vähennämme tekemisemme arvoa, mikä se sitten onkaan.
Kyseisen prosessin jälkeen Uusi-Seelanti vähensi julkisen sektorin kokoa 66 prosenttia työntekijöiden määrällä mitattuna sekä lähes 40 % BKT:lla mitattaessa. Verotulon nousivat 20 % ja tuloveroaste puolittui. Eli vaihtoehtoja siis vielä löytyy. Tahdosta voi olla pulaa.
Tässäkö syy miksi kansa jonottaa ilmaisia ämpäreitä?
Kuva: Flickr / Anthony Quintano
