Suomessa on menossa suuri yhteiskunnallinen koe vähän entisen Neuvostoliiton malliin. Meidän tapauksessa siitä ei ole ehkä tietoisesti paljon keskusteltu sen oikealla nimellä.
Ensin hiukan taustaa.
Verotusta käytetään yleisesti haluttujen vaikutusten edistäjänä ja kannustajana. Haittaveroilla pyritään ehkäisemään jotain yhteiskunnallisesti paheksuttavaa toimintaa kuten tupakan polttoa tai alkoholin käyttöä.
Toisaalta veroeduin, tukiaisin tai helpotuksin taas halutaan edistää joitain tarkoitusperiä. Sääntelyllä päästään myös vastaaviin tuloksiin tekemällä jostain toiminnasta riittävän hankalaa tai epämukavaa, jotta siihen ei kukaan mielellään ryhtyisi.
Meillä yhteiskunnallisena tavoitteena on maksimoida kansalaisten vapaa-ajan määrä ja pyrkiä tasa-arvoistamaan se kaikkien saataville yhtäläisesti. Lähtökohtaisesti jokaisella kansalaisella on yhtä paljon aikaa käytettävänään. Täydellisestä ajan tasa-arvosta ei kukaan voi edes halutessaan poiketa sillä kaikkien vuorokaudessa on 24 tuntia.
Yhteiskunnan ohjaavaa kättä tarvitaan, jotta kansalaiset saadaan oivaltamaan tämä vapaa-ajan hyödyllisyys. Osa väestöstä on jo täysimääräisestä nauttimassa vapaa-ajasta joko eläkkeellä tai muilla järjestelyillä.
Tällä hetkellä vapaa-ajan suurin kilpailija on työn teko, joka taloustieteen termein on sen vaihtoehtoiskustannus. Siihen siis siirrytään, kun koemme sen hyödyttävän meitä enemmän, ja päinvastoin.
Yhteiskunta pyrkii kaikin tavoin edistämään kansalaistensa vapaa-aikaa. Verotuksessa sillä on erityiskohtelu: sitä ei veroteta lainkaan. Näin ollen vapaa-ajasta on mahdollista, ainakin teoriassa, nauttia 24 tuntia vuorokaudessa ilman yhteiskunnan paheksuntaa.
Vapaa-ajan suurinta kilpailijaa valtio pyrkii pitämään kurissa kaikin mahdollisin keinoin. Työnteosta pyritään tekemään mahdollisimman epämukavaa ja vastenmielistä vapaa-aikaan nähden.
Yhteiskunnallisesti optimaalinen työnteon määrä on määritetty noin 2000 euron kuukausituloille, joilla ei vielä tarvitse maksaa valtion veroa (ks. Akavan kaavio). Tätä suuremmasta ahkeruudesta valtio alkaa rankaisemaan tuloverotuksella, joka nousee jyrkästi progression ansiosta.
Lisäksi vapaa-ajan kilpailijaa pyritään hillitsemään sääntelyllä, kilpailunrajoitteilla ja kartelleilla. Muilla yhteiskunnan osa-alueilla ryhdytään harvoin näin vahvoihin toimenpiteisiin ja menetelmiin, joita yleisesti paheksutaan (esim. tarjonnan kartellit).
Työn kysynnän ja sen luomisen hillitsemiseksi yhteiskunta pyrkii määrätietoisesti lisäämään työn tarjonnan sääntelyä, verorasitusta ja sanktiota. Näillä ennaltaehkäisevillä pelotevaikutteilla halutaan suojella vapaa-ajan merkittävää osaa yhteiskunnassa yrittäjyydeltä, joka on pääasiallinen uuden työn tarjonnan keino.
Suomen yhteiskunnallinen koe näyttää onnistuneen yli odotusten. Kansalaiset ovat alkaneet sisäistämään leppoistamisen perushyödyt. Talous ei enää kasva ja siten työllistä merkittävästi lisää. Korkea verotus huolehtii siitä, että kansalaiset suosivat pidempiä lomia ja vapaa-aikaa työnteon sijaan. Kotimaahan ei enää sijoiteta merkittävästi uutta pääomaa, puhumattakaan nykyisen investointitason ylläpitämisestä.
Vapaa-aikaa uhkaava yrittäjyys on onnistuttu hillitsemään pitämällä muulle väestölle kuuluvat yhteiskunnan turvaverkot sen ulottumattomissa. Näin kynnys vapaa-ajan korvaajalle on kasvatettu byrokratian ja sääntelyn avulla huomattavaksi.
Vertaispainostus median jatkuvalla avustuksella pitää myös huolen, että yli 2000 euron kuukausituloja pidetään paheksuttavana. Täydelliseen tasa-arvoon (nollatulot) on tästäkin toki vielä matkaa, mutta ollaan jo hyvällä mallilla, jos lähes kaikki väestöstä (nyt 54 prosenttia) saadaan ansiotuloissa yhteiskunnan suosittamalle tasolle (ei maksa valtion tuloveroa).
Tästä on kuitenkin vielä matkaa leppoistuksen lopulliseen tavoitteeseen 24 tunnin vapaa-ajasta.
PS. Ehkä hiukan huolestuttavaa asiassa on, että vaalien alla jopa yllättäviltä tahoilta pyritään poistamaan vapaa-ajan suosiollista asemaa. Alla ote valtiovarainministerin vaalivideosta, jossa hän vaikuttaa olevan huolissaan progressiosta kärsivästä vähemmistöstä ja heidän eduistaan. Työssäkäyvä enemmistöhän ei valtion tuloveroja maksa.
Kuva: Flickr/ Stuart
