Finanssikriisistä on kohta vuosikymmen, mutta onko siitä opittu perusläksyjä? Finanssimatematiikka ja johdannaiset ovat nykyisten kriisien ytimessä. Jo vuosikymmenen alussa maailman johdannaisten arvo oli 17 kertainen kaikkien pörssilistattujen yritysten arvoon nähden. Tai 170 000 dollaria per asukas, globaalisti.
Wilmott ja Orrell käyvät läpi finanssialan kehitystä ja sen oletuksia historiasta nykypäivään. Itseironinen ja huumorilla höystetty lähestymistapa on valaiseva. Esiin nousee newtonilainen ennalta määritetty mallinnus kauniine ja yksinkertaisine muotoineen yhdistettynä todennäköisyyksiin.
Käytössä on oletuksia historiallisista, käytännöllisistä ja taloudellisen hyödyn näkökulmista, joiden päälle useat finanssimatemaattiset mallit rakentuvat. Itse matematiikka ei ole kovin vaikeaa edes ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijalle. Ehkä juuri siksi hyvin kompensoitu ala kokee alemmuuskompleksia luonnontieteitä kohtaan.
Se näkyy pyrkimyksessä luoda mystiikkaa ja monimutkaistaa asioita tarpeettomasti. Samalla unohdetaan oletukset, jotka parhaimmillaankin ovat yksinkertaistuksia ja pahimmillaan täysin vääriä esityksiä reaalimaailmasta. Myös perusymmärrys rajoitteista joko uupuu tai se soveliaasti uhrataan henkilökohtaisen edun tai työpaikan säilyttämisen puolesta.
Finanssivalvonnasta ei paljastu myöskään kovin vahvaa kuvaa. Perusfinanssinörtti tienaa valvovan viranomaisen vuosipalkan verran kuukaudessa. Paras tietous valuu yksityisen sektorin toimijoille ja hyvin pitkään finanssitalot ovat saaneet valvoa käytännössä itseään omilla riskimalleillaan.
Osa alan aikapommeista tikittää samoista syistä kuin muuallakin. Monella on paljon pelissä omien uskomusten, työuran tai maineen muodossa. Vääriä teorioita, malleja tai virheitä ei ole kiva korjata. Lyhyen tähtäimen suurten voittojen mahdollisuus houkuttaa unohtamaan pitkän tähtäimen haitat, jotka yleensä jäävät muiden maksettavaksi. Vähän kuin politiikassa.
