Suomalaiset ovat muita Pohjoismaita tiukemmin vaatimassa tuloerojen tasaamista. Kansainvälisesti olemme erittäin maltillisessa tasossa vaikkakin tuloerot näyttäisivät olevan jatkossa lisääntymässä. Ja sille emme kuitenkaan voi kovinkaan paljoa kirjoittajien mukaan.
Ahneutta pidetään usein syypäänä tuloeroihin ja mainitaan myös ylin 1% erityisesti. Pientä ryhmää on helppo leimata, mutta totuus on kuitenkin toisenlainen.
Tuloerot perustuvat loppupeleissä työn tuottavuuteen. Korkean tuottavuuden alat ovat usein sidoksissa teknologian kehitykseen. Korkeimman ja matalimman tuottavuuden ryhmien välinen ero keskimääräisissä palkoissa on lähes kaksinkertaistunut viime vuosikymmeninä. Tämä osaajien ryhmä, joita on noin 15-20% työväestä, nostaa taidoillaan ja tiedoillaan tuottavuutta, ja siten myös tulojaan.
Poliittisesta retoriikasta huolimatta korkeammalla verotuksella ei voida vaikuttaa tuottavuuserojen rakenteellisiin muutoksiin. Teollisten työpaikkojen vähetessä ja siirtyessämme palveluyhteiskuntaan verokiilan koolla on kaksinainen vaikutus. Korkea verokiila nostaa palvelujen hintoja ja siten vähentää niiden kysyntää. Lisäksi se voi myös laskea palvelualojen työntekijöiden palkkoja vähäisemmästä kysynnästä seuraten.
Mahdollisuuksien tasa-arvo koulutuksessa on yksi nykyisen hyvinvointivaltion perusperiaatteista. Samalla lisäämme tuloeroja hyvin koulutettujen siirtyessä korkean tuottavuuden työpaikkoihin ja siten korkeimpiin tuloluokkiin.
Alhaiset tuloerot eivät sinänsä takaa yhteiskuntarauhaa. Tuloluokkien molempien ääripäiden väliin tarvitaan vahva keskiluokka tasapainottamaan tilannetta. Samoin ideologinen keskittyminen kapitalisteihin ja pääomaan ei ole enää tätä päivää. Jakolinja on siirtynyt osaamiseen ja sen jakaantumiseen.
Suomen tulevaisuus määrittyy edelleen meidän kyvystämme käydä kansainvälistä kauppaa. Tämä toki nopeuttaa rakennemuutosta ja altistaa globaalille kilpailulle, mutta protektionismi ja sisään päin kääntyminen ei ole kuitenkaan todellinen vaihtoehto.
