Rahankeräyslaki pysyy jatkuvasti otsikoissa eikä vähiten aktiivisen poliisiviranomaisen ansiosta. Viimeisimpänä yhdysvaltalainen Wikimedia-säätiö sai kyselyn epäilystä laittomasta lahjoitusten pyytämisestä netin kautta.
Suomi on hiukan omituisessa asemassa lahjoitusten pyytämisen suhteen. Meillä yksityishenkilöt eivät koskaan voi pyytää julkisesti lahjoituksia (muutamia laissa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta). Tämä rajoittaa Suomessa asuvien ilmaisu- ja toimintavapautta esimerkiksi Ruotsissa tai Virossa asuviin verrattuna.
Et voi siis ainakaan tehdä näitä asioita Suomessa:
- Tuottaa omaa sisältöä nettisaitillesi ja pyytää vierailijoita tukemaan sinua halutessaan lahjoituksilla (Radio Helsinki tietämättömänä kokeili tätä ensin)
- Toteuttaa itseäsi esimerkiksi lahjoittamalla taideteoksiasi ja kattamalla osan kuluista vapaaehtoisilla lahjoituksilla
- Pyytää apua henkilökohtaisiin yllättäviin tilanteisiin
- Kokeilla uusia tapoja tavoittaa faneja ja luoda uutta
- Kerätä rahaa esimerkiksi urheiluseuran toimintaan muutoin kuin myynnillä tai jäsenmaksuilla (vain yleishyödyllinen yhteisö voi hakea lupaa)
- Järjestää yksityishenkilöiden hyväntekeväisyyskampanjoita
- Mikrolahjoitukset
- ja kaikki nämä hankkeet
Vastikkeellinen joukkorahoitushan onnistuu, mutta silloin jokaiseen rahasuoritukseen tulee kytkeä vastike (joka ei myöskään ole suhteettoman pieni arvoltaan). Muutoin kyseessä voi olla rahankeräyksen ja myynnin sekoittaminen keskenään, kuten Senjan hankkeelle kävi aluksi.
Lopuksi vielä ote Antaa saa, mutta ei pyytää –analyysin kohdasta, joka keskittyy yksilöiden yhteenliittymän (yhteisö/yhdistys jne.) haasteisiin rahankeräyslain puitteissa. Sillä nykyiselläänhän ainoa tapa kerätä lahjoituksia on perustaa esim. yhdistys ja varmistaa vielä, että se on toiminnaltaan viranomaisten mukaan yleishyödyllinen. Pelkästään rahankeräyslupien käsittelyjono on tällä hetkellä yli 4 kuukautta pois lukien yhteisön perustamiseen menevä aika. Tämä taitaa olla sitä kuvattua rakenteellista jäykkyyttä, kun rajojen ulkopuolella on mahdollista vain suoraan ryhtyä toimeen, ihan yksityishenkilönäkin.
Yleishyödyllisen toimijan varainhankinta
Tarkastellaan seuraavaksi nykyisiä toimintaedellytyksiä alkavan yleishyödyllisen toimijan näkökulmasta. Varainhankinnan kannalta testamenttilahjoitukset ja säätiöpääoman kerääminen alkuvaiheessa lienevät erikoistapaus. Sijoitustuotoilla toiminnan rahoittaminen on sekin enemmän poikkeus kuin sääntö nuorilla kansalaisyhteiskunnan organisaatioilla.
Tämä rajaa käytännön vaihtoehdot suoraan varainhankintaan. Julkisen sektorin avustukset ja tuet voidaan rajata myös perustellusti ulos, koska kyseessä on kansalaisyhteiskunnallinen toiminta. Tällöin yllä mainituista vaihtoehdoista jäävät jäljelle jäsenmaksut, kaupankäynti tai lahjoitukset. Koska vaihdanta (kaupankäynti/liiketoiminta) ei lähtökohtaisesti ole yleishyödyllistä toimintaa ja se ohjaa yhteisöä päätoiminnastaan loitommalle tehden yhteisöistä myös vähemmän tehokkaan, jäljelle jää varainhankinta toiminnalle myötämielisiltä tahoilta jäsenmaksuilla tai lahjoituksilla.
Spontaanit rahalahjoitukset ovat mahdollinen rahoitusmuoto. Kuitenkin yhteisö ei saa itse aktiivisesti tehdä asiaansa tykö eli harjoittaa varainhankintaa lahjoitusten muodossa ilman rahankeräyslupaa. Lisäksi voimassa oleva rahankeräyslaki ei sovellu toiminnan jatkuvan ja pääasiallisen varainhankinnan pohjaksi, sillä:
– lupa on harkinnanvarainen eikä subjektiivinen oikeus (ts. myönnetään, jos täyttää vaatimukset)
– myönnetään aina vain määräajaksi enintään kahdeksi vuodeksi eikä toimeenpanoaikaa voida jatkaa
– käytännössä ei ole myönnetty vakiintumattomalle hakijalle (eli alkavalle toiminnalle)
– voidaan evätä, jos samalla alueella on jo voimassa oleva keräyslupa
– vaaditaan normaalista toiminnasta erillistä keräystiliä
– lupa myönnetään pääsääntöisesti paikalliseksi; internetin käyttö keräyksessä tul
kitaan valtakunnalliseksi kampanjaksi
– keräys eristettävä muusta mahdollisesta samanaikaisesta myyntitoiminnasta
(esim. kannatus t-paitojen myynnistä, jotka tulkitaan yleensä elinkeinotoiminnaksi; Keskustalla oli ongelmia tämän kanssa)
Jo pelkästään tämän listan perusteella on helppo tulla johtopäätökseen, että suorista lahjoituksista ei ole Suomessa pääasialliseksi toiminnan rahoitusmuodoksi ainakaan alkavalle yhteisölle. Näin jäljelle jäävät jäsenmaksut, jotka tutkimustulosten perusteella ovatkin suosituin kansalaisyhteiskunnan rahoitusmuoto ja joillain toiminnan aloilla lähes yksinomainen rahoituskeino. Jäsenmaksut ovat jäykempi varainhankinnan toimintamalli verrattuna suoriin vapaaehtoisiin lahjoituksiin, mutta voimassa oleva lainsäädäntö suhtautuu niihin myötämielisesti sekä verotuksessa että suhteessa rahankeräyslakiin (eivät sen alaista, vaikka kyseessä de facto julkinen varainhankinta).
Muita kirjoituksia aiheesta:
Eläköön talkoot – paha, paha raha
Huijareiden maa
Sunnuntaidebatti
